maanantai 16. joulukuuta 2013

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Syksy on ollut pitkä ja pimeä. Siksi olikin ihanaa käväistä Pariisissa pitkän viikonlopun verran. Kirpputorit piti tietenkin kiertää. Tässä muutama kuva.


Kaikkea mahdollista ihanaa tilpehööriä oli tarjolla.


Värikkäät lasit näyttivät upeilta auringossa.


Nukkeressu vailla silmiä.


Toinen ilman tukkaa.

Tuntemattomia ihmisiä vanhoissa kuvissa.

Ja tuon punaisen lampun olisin todella halunnut mukaan! Mietin jo miten saisin sen sullottua matkalaukkuun tai toisin käsimatkatavaroissa. Järki sentään voitti.

lauantai 7. syyskuuta 2013



                Jo nyt on ikävä lämpimiä elokuun iltoja.

sunnuntai 25. elokuuta 2013





Otimme lomaa lomasta ja lähdimme parin päivän reissulle Sonnebergiin.

lauantai 17. elokuuta 2013


                      Ilta viileni vihdoin ja pihalla oli ihanan rauhallista.

   
           Kellarin kätköistä löytynyt tonttu pääsi päivänvaloon.