keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua!


Hyvää ja Rauhallista Joulua toivottaa Pyhä Nikolaus, Myran piispa, lasten ja merimiesten suojelija. Tämä oman Joulupukkimme esikuva on toinen kaupunkimme suojeluspyhimyksistä.





sunnuntai 23. elokuuta 2015


                                        Eloisekin taisi käydä puutarhassa.


perjantai 21. elokuuta 2015


Puutarhan portti oli huonossa kunnossa. Nyt se on vihdoin korjattu ja ohikulkijatkin pääsevät kurkkaamaan sisään.


             Raput ylös puutarhaan ovat juuri niin vinot kuin kuvassa näyttää.

lauantai 15. elokuuta 2015


Viinirypäleet ovat viihtyneet auringossa, mutta vielä pitää odottaa että tulevat makeiksi.

keskiviikko 5. elokuuta 2015


                                          Eloise sai seuraa puutarhassa.

tiistai 4. elokuuta 2015


Osuimme vahingossa markkinoille Zeltingeniin. Sieltä löytyivät nämä tonttu-ukot. Myyjän mukaan kaivosmiehet ovat pitäneet näitä maskotteina. Hän tavasi meille nimen Gnomo ja googlettamalla löysin gnoomit jotka tarinan mukaan asuvat maan alla.


                             Tässä kaikki gnoomit malttavat vielä olla paikallaan.


                            Sitten kaksi jo lähti ja vain viimeinen vilkkusilmä poseeraa vielä kameralle.

maanantai 3. elokuuta 2015


                          Saimme vieraita. Ilta kului pihalla lämpimässä illassa.

               
                          Ja niin kuin tytär sanoi, ajan kulun näkee kynttilöistä.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015



Toin tullessani kotoa muutaman vanhan nuken. Tässä yksi niistä, ihana AM kaunotar. Marttanukkeja mietin pitkään, mutta päätin sitten jättää ne kotiin. Ainakin toistaiseksi.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015




Myös tontut olivat katoamassa viidakkoon. Niitä siis pelastin ja istutin uusia kukkia kuihtuneitten tilalle.

lauantai 25. heinäkuuta 2015


Aamulla ehdin katsastamaan pihan. Sade on pitänyt huolen siitä että kaikki on kasvanut, liikaakin. Viiniköynnös oli jo kallistumassa oven eteen. Sitä pitää vähän ohjata seinälle.
Eli nyt sitten kitkemään ja nyppimään kuivia kukkia astioista.



Viinirypäleitä näyttää kasvavan reilusti enemmän kuin viime vuonna. Saakohan tuosta kuvasta selvää kun on vihreitä terttuja vihreässä köynnöksessä.

perjantai 24. heinäkuuta 2015


                      Täällä taas! Pihalla kauniissa illassa. Lasi viiniä ja rauhallinen olo.

perjantai 19. kesäkuuta 2015



                                                Kaunista juhannusta kaikille!

tiistai 2. kesäkuuta 2015



Tässä hiukan vanhempi kuva jonka otin pääsiäisenä.

Kuvan kaapin meille lahjoitti vanha herra naapurista. Kaappia on kaytetty luumujen kuivatukseen ja se on viime vuosisadan alkupuolelta.


Tämmöinen laatta tuossa oven päällä.

maanantai 26. tammikuuta 2015


                                        Kevät alkaa ensimmäisestä kevätesikosta!

lauantai 17. tammikuuta 2015


Pitkästä aikaa nostin koneen keittiön pöydälle. Tarkoitus oli korjata vain yksi ratkennut sauma, mutta sitten innostuin tekemään muutaman parin alushousuja nukeille. Jostain syystä nukkeni saavat usein vain mekon päälleen (jos sitäkään), niin että näille on kyllä käyttöä   :)

keskiviikko 14. tammikuuta 2015


                               Ruusu kukkii edelleen vai onko se aloittanut jo uuden kierroksen?

sunnuntai 11. tammikuuta 2015


Hiukan myöhässä tämä kuva, mutta 6. päivä eli Kolmen Kuninkaanpäivänä kävivät "kuninkaat" laulamssa ja toivottamassa onnea alkaneelle vuodelle.
Upeasti laulaneet nuoret pojat laittoivat käyntinsä jälkeen merkkinsä talon oveen.