maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulurauhaa!

                                                         

Täällä ollessani käyn paljon kävelemässä. Jos en lähde suoraan rantaan, menen yleensä muurin viertä ja kierrän vanhan kaupungin. Silloin reitilleni osuu 1300-luvun puolessa välissä rakennettu Katariinan kappeli jonka ovet ovat melkein aina auki. Kesällä siellä on ihanan viileää, talvella taas lämmintä. Aina siellä on kuitenkin hiljaista ja rauhallista.
Kappelia on tietysti remontoitu monet kerrat, viimeksi 80-luvulla. Jotain sen vanhasta tunnelmasta on kuitenkin jäljellä.
Tämän kuvan myötä haluan toivottaa kaikille Rauhallista Joulua!

tiistai 18. marraskuuta 2014

Lattioita

 Meni tosiaakin kolme vuotta, ennen kuin ehdimme repiä toisen kerroksen huoneista 70-luvun         "ihanat" kokolattiamatot pois.                                                                                                                               

Vanhimmassa osassa olevasta isosta makuuhuoneesta ja sen päässä olevasta pikkuhuoneesta paljastui punaruskea lattia. Kulunut tietysti, mutta sehän ei haittaa.


Reinin puoleisista huoneista löytyi tämän näköistä lattiaa. Tässä osassa taloa lattiat ovat olleet mustaksi maalattuja, ehkä tämäkin.

tiistai 11. marraskuuta 2014


Tänään juhlimme talon syntymäpäivää. Meidän aikamme täällä alkoi kolme vuotta sitten. Kilistimme lasia ja totesimme, että kannatti tulla :)
Tuota samaa puuta kuvasin keväällä vaalean punaisena, nyt kauniissa syksyn värissä.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014


Olen varmaan joskus maininnut että talon vintti on täynnä kirjalaatikoita. Siellä on välillä kiva käydä penkomassa, ja joskus löytyy muutakin kuin kirjoja.


Eihän tämä mitään ihmeellistä antiikkia ole, mutta osa taloa ja sen historiaa kuitenkin.
Astiat laitoin takaisin laatikkoon mutta noille kuville täytyy kyllä löytää paikka seinältä.

keskiviikko 27. elokuuta 2014


                              Vartiopaikalla


Nämä tontut tulivatkin niin hyvin toimeen keskenään, että päätyivät kaikki töihin pihalle. Taitavat olla ihan sukulaisia keskenään  :)



sunnuntai 24. elokuuta 2014


                              Pihalle istutin malvan.


perjantai 22. elokuuta 2014

Puutarhayllätyksiä


Vanha viiniköynnös yllätti rypäleillä. Ei näistä niin paljon ole että kannattaisi ruveta viiniä polkemaan ja syötäväksi ovat kai happamia, mutta kivalta näyttää :)


Toinen mukava yllätys olivat karhunvatukat. En ollut tunnistanut köynnöstä ennen kuin näin marjat. Näistä tuli hyvää piirakkaa :)