maanantai 3. elokuuta 2015


                          Saimme vieraita. Ilta kului pihalla lämpimässä illassa.

               
                          Ja niin kuin tytär sanoi, ajan kulun näkee kynttilöistä.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015



Toin tullessani kotoa muutaman vanhan nuken. Tässä yksi niistä, ihana AM kaunotar. Marttanukkeja mietin pitkään, mutta päätin sitten jättää ne kotiin. Ainakin toistaiseksi.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015




Myös tontut olivat katoamassa viidakkoon. Niitä siis pelastin ja istutin uusia kukkia kuihtuneitten tilalle.

lauantai 25. heinäkuuta 2015


Aamulla ehdin katsastamaan pihan. Sade on pitänyt huolen siitä että kaikki on kasvanut, liikaakin. Viiniköynnös oli jo kallistumassa oven eteen. Sitä pitää vähän ohjata seinälle.
Eli nyt sitten kitkemään ja nyppimään kuivia kukkia astioista.



Viinirypäleitä näyttää kasvavan reilusti enemmän kuin viime vuonna. Saakohan tuosta kuvasta selvää kun on vihreitä terttuja vihreässä köynnöksessä.

perjantai 24. heinäkuuta 2015


                      Täällä taas! Pihalla kauniissa illassa. Lasi viiniä ja rauhallinen olo.

perjantai 19. kesäkuuta 2015



                                                Kaunista juhannusta kaikille!

tiistai 2. kesäkuuta 2015



Tässä hiukan vanhempi kuva jonka otin pääsiäisenä.

Kuvan kaapin meille lahjoitti vanha herra naapurista. Kaappia on kaytetty luumujen kuivatukseen ja se on viime vuosisadan alkupuolelta.


Tämmöinen laatta tuossa oven päällä.